


Matkalla ollaan! Tätä edelsi useita päiviä kestänyt pakkaaminen ja pohtiminen mukaan tulevien tavaroiden tarpeellisuudesta. Suuremmilta erimielisyyksiltäkin vältyttiin, kaikki olivat yhtämieltä mm. siitä, että mukaan tarvitaan koiralle hänen lempiluutikkuja yli 500 kappaletta, jos vaikka niitä samoja ei matkan varrella mukamas löydy (!). Mukaan tuli varmasti paljon turhaa ja vastaavasti jotakin tärkeää myös unohtui, noh, se sitten nähdään reissun edetessä.
Matkaan lähdimme torstaina 16.7.2009 auringonpaisteessa! Laivalle noustuamme pääsin nauttimaan ensimmäisen kylmän oluen kannelle 12 ja tunsin kuinka kaikki puun säikeeni tuosta nauttivat (olen siis jo alistunut siihen, että kuppiini ei konjakkia solju!). Laivalla koiramme tapasi ihanan bokserin, joka oli kolme viikkoa aiemmin tullut Espanjasta, myöskin hän oli ollut katukoirana. Hänen kanssaan riitti leikin riemua ja koiramme koetti myös näyttää kuinka se tarpeiden teko onnistuu koirille varattuun laatikkoon kannella seitsemän.
Seuraavan päivän iltana saavuimme Saksaan. Ensimmäinen yö vietettiin Hannoverin lähistöllä, moottoritien vieressä, huoltoaseman parkkipaikalla ja jestas sitä autojen ja melun määrää! Kuksa kaipasi heti Lapin rauhaa, mutta toisaalta odotti innolla myös alkavaa seikkailua. Hollantiin saavuimme lauantaina ja vastassa olivat riemusta kiljuen isäntäni veljen lapset sekä koiramme koiraystävä Guido. Hän on innokas labradori, lapsekas 7-vuotias uros. Riemua piisasi heti alkumetreillä! Nyt olemme levänneet rauhassa muutaman päivän ja vietämme leppoisia lomapäiviä, tosin vesisateessa!
Previosly happened in spring 2009
I have seen some beatiful places already in spring 2009 and here are pictures from some highlights. Norway was absolutely fabulous with its scenerys..
This is North Cape, most northern point in Europe, I was honoured to visit this place!

Here I am in Artic Circle, Rovaniemi, Finland. Santa Claus is also living in here (and never mind if Swedes are telling you other wise!).

Biggest emotional effect made place called Kilpisjärvi in Finland to my boss. Its located in "left arm of the Finnish lady" in the map, straight next to Norway and Sweden. She got tears on her eyes when seeing this place first time. Landscape for her soul vieuw. This mountain called "Saana" is the holy mountain to the Samé people. It just has the power there!

...and the holy Saana







Ihana blogi ja hieno aloitus, niin matkalla, kuin blogilla! Ellan kanssa innolla seuraamme seikkailunne etenemistä ja ihailemme teittiä! Kyllä nämä kreikattaremme ovat uskomattomia! Todellisia maailman matkaajia siis! :-) Kyllä kuulostaa aivan ihanalta! Meilläkin pieni matka edessä; yksi yö Forssassa leirintäalueen mökissä koirien kanssa ensi viikonloppuna. Että tekee hyvää tuolle pennun riiviöisellekin. ;-) Mukavaa vaihtelua tuo pienikin matka, vaikka aika köyhä onkin. Kelpaa silti!:-D Me Ellan kanssa innolla seurataan teidän matkaa ja mitä riemuja saatte kokea, niin Sunny, kuin kuksakin. ;-) Kovasti odotetaan myös jälleen näkemistä ja minä tietysti jäin haaveilemaan siitä joulusta Espanjassa... Kaikkea hauskaa, iloa ja onnea toivotellen Alina ja Ella D.
ReplyDeleteHei,
ReplyDeleteKiva kuulla, että matka on alkanut hyvin. Hienoja kuvia Olka-kuksasta.Täälläkin sataa.
Voikaa hyvin.
Eeva ja Wim
Täällä palailtiin tapolaan "mökkireissulta", oli nääs sellainen lukaali, että jää hima kakkoseksi. Talviturkki tuli heitettyä ja naama poltettua. Voi sitä koirien riemua, kun tultiin himaan; oli kenguruhyppyä, käärmeen kiemurtelua jne...Nyt ei auringosta tietoa, joten kun tuutte takaisin voi teitä odottaa rantatontti; ei muuta kun pulahtaa suoraan ovelta uimaan. Kirjoitelkaahan ahkerasti, että saadaan "matkustaa" mukana:) Nauttikaa olan takaa reissusta!!Kuulemisiin:)
ReplyDeleteheidi,jouni,remu,brude
Helou Tapola! Tuo teidän lukaali oli sitten kai hiukka isompi, kun tää meidän nelipyöräinen möksä, hihii :), nään sieluni silmissä juu nuo teidän poikien kirmailut! Bruden ulvomista on ikävästä, hih! Terkkuja sinne ja blogi taas päivittyy (toivottavasti pian)! Pitäkää Tapola pystyssä siellä :)
ReplyDelete